Autonhoito.com

Keskustelupalsta autonhoidosta kiinnostuneille

Claybarin aiheuttamat naarmut

Maalipintojen pesu, vahaus, kiillotus ym.

Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja field » 26 Touko 2010, 10:43

Olen tähän asti käyttänyt menestyksekkäästi Mothersin claybar -setin keltaista claybaria maalipinnan puhdistukseen ennen vahaamista. Viime viikonloppuna otin käyttöön Autonhoito.com punaisen claybarin ja sillä homma sujui hyvin siihen asti kunnes claybar-käsittelyn, auton huuhtelun ja kuivaamiseen jälkeen huomasin, että käsittely oli jättänyt pienenpientä naarmua koko maalipintaan. Joissain kohdin maalipintaa oli myös "harmahtavia"/kiillottomia alueita, joita kuvittelin ensin claybarista pintaan jääneiksi "vahajäämiksi", mutta ne eivät kuitenkaan Lime Primellä hankaamalla pinnasta lähteneet. Eli kiillotuskonehommiksi tuo sitten meni...

Onko tuo putiikin punainen claybar jotenkin kovempaa tavaraa mitä esimerkiksi aiemmin käyttämäni Mothersin claybar? En oikein ymmärrä mistä muusta tuo naarmuuntuminen voisi johtua, koska työmenetelmät olivat samat kuin aimmin. Liukasteena oli sama autoshampoo, jota aiemminkin olen käyttänyt ja seoksen vahvuus ohjeissa mainittua 1/5 luokkaa. Kertaakaan en tuntenut, että claybar olisi edes tarrannut maalipintaan kiinni (kuten sen on tapana tehdä, jos liukastetta on liian vähän).

Niin, ja maalipinta on -08 perusmustan Audin pinnassa, joten tuossa pinta kuitenkaan ei niitä kaikkein pehmeimpiä ole.

Mikä meni pieleen ja miten jatkossa tämän pystyisi välttämään. Pitääkö suosiolla alkaa käyttämään detailerejä claybarin kanssa vai peräti vaihtaa takaisin tuohon Motehersin tai johonkin muuhun claybariin?
field
Peruspesijä
 
Viestit: 6
Liittynyt: 26 Touko 2010, 06:52

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja pasi » 26 Touko 2010, 12:29

Tuo meidän claybar on "sitkeämpi" kuin Mothersin, mutta samaa luokkaa kovuuden kanssa. Claybar ei itsessään naarmuta, vaan naarmut tekee aina ne pinnasta mukaan tarttuneet epäpuhtaudet. Kovemmassa claybarissa lika jää pidemmäksi aikaa pintaan, kun taas pehmeämmässä ne uppoavat syvemmälle.

Liukasteen ei pitäisi vaikuttaa, kunhan claybar liukuu hyvin pinnalla eikä takertele.

Jos jollain muulla on ollut vastaavaa ongelmaa meidän claybarin kanssa, niin pistäkää mulle mailia info -at- jnt-finland piste fi niin tutkin asiaa.

Vastaavia tapauksia on tullut 1 eteen aikaisemmin ja silloinkin kyseessä oli Mothersin claybar, eikä asiakas koskaan palannut minulle asiaan kun pyysin lähettämään vanhan claybarin minulle tutkittavaksi ja olisin lähettänyt hyvitykseksi uuden setin liukasteineen.....
WWW.AUTONHOITO.COM

"The best way isn't always the quickest or easiest. That's why God made Meguiars, 108 years ago ;)" - Dom of Dodo Juice when asked for a quicker non-rinse clay lube.
Avatar
pasi
Ylläpito
 
Viestit: 767
Liittynyt: 26 Tammi 2007, 21:17
Paikkakunta: Helsinki
Auto(t): Alfa Romeo 156 2.5 V6, Alfa Romeo 33 1.7 I.E.

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja field » 26 Touko 2010, 13:06

En nyt ihan varmaksi muista aloitinko käsittelyn uudella clayn puolikkaalla konepellistä vai katosta, mutta kummastakaan ei claybariin jäänyt juurikaan mitään näkyvää. Ja esim. konepellin käsittelin kahdessa osassa ja molemmat tein käyttämättömällä claybarin pinnalla. Silti jälkiä oli jäänyt myös konepeltiin...
field
Peruspesijä
 
Viestit: 6
Liittynyt: 26 Touko 2010, 06:52

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja Jude » 04 Kesä 2010, 19:41

Täällä samanlaiset kokemukset, eli meni myllyttämiseksi. Tein yhden kaverin Golf variantin V pesuhessujen claybarilla ja siitä tuli tosi hyvä, eikä naarmuja syntynyt vaikka se clay näytti jo parhaansa päivän nähneeltä. Sitten ostin Pasilta tämän punaisen claybarin ja aloin vetämään omaan mustaan Golf varianttiin samalla liukasteella kuin edelliseen ja pesujen jälkeen ajoin auton maalaamoon jossa totuus paljastui kunnon valossa. Eli koko auto pientä naarmua täynnä ja siellätäällä oli juuri harmaita läiskiä. Ja tästä on jo yli puolisen vuotta. Nyt viimeviikolla kaverin mustassa volvossa oli jotain smäidää etulokarin kyljessä jota ajattelin poistaa kyseisellä claybarilla ja liukkarinä käytin Pron wipeouttia ja lopputulos oli samanlaiset hiusnaarmut :?
Jude
Peruspesijä
 
Viestit: 44
Liittynyt: 21 Syys 2008, 10:59
Paikkakunta: Vantaa
Auto(t): VW Golf Variant V Sportline -09

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja amazonmies » 13 Kesä 2010, 19:48

Onko tästä tullut mitään lisätietoa? Aikaisemmin on tullut käytettyä Sonuksen Ultra Fine Clayta, jolla ei kyllä ole naarmuja tullut. Nyt tilasin juuri tuota punaista Autonhoito.comin Clayta, uskaltaakohan sitä käyttää?
amazonmies
Pikku hinkkari
 
Viestit: 1
Liittynyt: 13 Kesä 2010, 19:43
Auto(t): Subaru Outback 2008

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja pasi » 13 Kesä 2010, 21:20

No sanottakoon nyt julkisesti että näitä claybareja on myyty todella paljon, ja kahdella on ollut ongelmia (molemmissa kyseessä musta auto).

Jos epäilyttää niin testaa pieneen alueeseen ennen kuin vedät koko auton kauttaaltaan.

Juden kanssa olen sopinut tapaamisen jossa vaihdan claybarin uuteen ja tutkin poikkeaako hänen saama claybar "normaalista".
WWW.AUTONHOITO.COM

"The best way isn't always the quickest or easiest. That's why God made Meguiars, 108 years ago ;)" - Dom of Dodo Juice when asked for a quicker non-rinse clay lube.
Avatar
pasi
Ylläpito
 
Viestit: 767
Liittynyt: 26 Tammi 2007, 21:17
Paikkakunta: Helsinki
Auto(t): Alfa Romeo 156 2.5 V6, Alfa Romeo 33 1.7 I.E.

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja pakkis » 19 Kesä 2010, 10:23

Huomenna menee sitten autonhoidon clay tuli kokeeseen, maalisumua pitäisi poistaa autosta jossa kuulemma maalauksessa suojat kussu ja koko auto maalisumussa.... Jos rokkaa niin tulevaisuudessa tilaukseen menee noita lisää :cool:
pakkis
Peruspesijä
 
Viestit: 39
Liittynyt: 06 Touko 2010, 14:00

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja Koojel » 01 Heinä 2010, 00:15

Tänään tuli testattua tota kaupan punasta savea, jätti kyllä jälkensä maaliin(megun clay ei jättänyt). Toki kiillottamallahan nuo naarmut lähtee, mutta harmittaa sinänsä, oli odotukset korkealla ko. saven suhteen. :(
Koojel
Vakio vahaaja
 
Viestit: 65
Liittynyt: 07 Kesä 2009, 15:17

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja denso » 06 Heinä 2010, 18:04

Tilasin pari viikkoa sitten tuota punaista claytä ... piti nyt lomalla puhdistaa auto kunnolla. Ei kyllä uskalla noiden kokemuksien valossa tuolla autoon koskea :mad:
Auto aika uusi ja melkoisen priima maalipinnaltaan , toki puhdistaa sen olisin halunnut kunnolla ennen vahausta.

Mitäs savea tässä uskaltaa ostaa ?? Taas menee aikaa , rahaa ja vaivaa hukkaan :mad:
denso
Pikku hinkkari
 
Viestit: 3
Liittynyt: 06 Heinä 2010, 17:56

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja pasi » 06 Heinä 2010, 21:45

No kokeile sitä claybaria pienelle alueelle ensin...

Itse en ole vielä saanut näitä naarmuja aikaan joista ihmiset puhuvat.
WWW.AUTONHOITO.COM

"The best way isn't always the quickest or easiest. That's why God made Meguiars, 108 years ago ;)" - Dom of Dodo Juice when asked for a quicker non-rinse clay lube.
Avatar
pasi
Ylläpito
 
Viestit: 767
Liittynyt: 26 Tammi 2007, 21:17
Paikkakunta: Helsinki
Auto(t): Alfa Romeo 156 2.5 V6, Alfa Romeo 33 1.7 I.E.

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja Joye » 06 Heinä 2010, 22:13

Taitaa olla käyttäjissä vikaa... :D Ite tekisi mieli ihan tilata yksi kappale pasin clayta ja testata töissä johonkin autoon.
Harja(/hioma)pesut on murhaa.
Avatar
Joye
Vakio vahaaja
 
Viestit: 124
Liittynyt: 14 Elo 2009, 06:55
Paikkakunta: Vantaa

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja denso » 06 Heinä 2010, 22:24

"Markkinamiehet verkkokaupan puolella kirjoitti:"
Claybareja on useita eri karkeuksia. Tämä claybar on hienojakoinen, joka tarkoittaa, että pahimpien pintaan pinttyneiden tahrojen poistaminen vaatii vähän enemmän työtä, mutta pinnan naarmuuntumisen riskiä ei ole.


Ja kun oikeita kokemuksia ylhäältä lukee , niin huh ! En todellakaan ole koittamassa tuota omaan autooni , rahat voin kyllä tuosta ottaa takaisin ja ostaa jotain varmasti toimivaa tuotetta tilalle.

Kun noita mömmöjä autooni katselin , niin ei olisi pitänyt lähteä Zainon sivuilta pois lainkaan ...
denso
Pikku hinkkari
 
Viestit: 3
Liittynyt: 06 Heinä 2010, 17:56

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja Koojel » 06 Heinä 2010, 23:00

Joye kirjoitti:Taitaa olla käyttäjissä vikaa... :D Ite tekisi mieli ihan tilata yksi kappale pasin clayta ja testata töissä johonkin autoon.

Kuten jo aiemmin kävi ilmi, megun clay ei jättänyt jälkeä, ja ei ollut ensimmäinen kerta kun clayta käytän, jotenka vedin johtopäätöksen, että clayssä vikaa.. :rolleyes:
Koojel
Vakio vahaaja
 
Viestit: 65
Liittynyt: 07 Kesä 2009, 15:17

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja pakkis » 06 Heinä 2010, 23:37

denso kirjoitti:"Markkinamiehet verkkokaupan puolella kirjoitti:"
Claybareja on useita eri karkeuksia. Tämä claybar on hienojakoinen, joka tarkoittaa, että pahimpien pintaan pinttyneiden tahrojen poistaminen vaatii vähän enemmän työtä, mutta pinnan naarmuuntumisen riskiä ei ole.


Ja kun oikeita kokemuksia ylhäältä lukee , niin huh ! En todellakaan ole koittamassa tuota omaan autooni , rahat voin kyllä tuosta ottaa takaisin ja ostaa jotain varmasti toimivaa tuotetta tilalle.

Kun noita mömmöjä autooni katselin , niin ei olisi pitänyt lähteä Zainon sivuilta pois lainkaan ...



Ite tilannu 4 savea, 2 punasta 2 keltasta, ei sen huonompia kun kilpailijoidenkaan .... naarmujakaan en saanut aikaiseksi, mutta mulla on siihe salaisuus ......... Pesen auton hyvin, käytän liukkaria saven kanssa, enkä käytä kulahtanutta savea enkä tiputa sitä maahan,uskoma v*tuntonta mutta toimii eikä tullu naarmuja !

Hmm, en tiedä tuosta zainosta , mutta quittasin sivulta heti kun kattelin että neuvotaan pesemään auto FAIRYLLA ja hörötin itekseni tovin.
pakkis
Peruspesijä
 
Viestit: 39
Liittynyt: 06 Touko 2010, 14:00

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja pasi » 07 Heinä 2010, 10:27

denso kirjoitti:Ja kun oikeita kokemuksia ylhäältä lukee , niin huh ! En todellakaan ole koittamassa tuota omaan autooni , rahat voin kyllä tuosta ottaa takaisin ja ostaa jotain varmasti toimivaa tuotetta tilalle.


Kovaa puhetta jos et ole edes kokeillut. No mutta, meillä asiakas on aina oikeassa...

Käyttämättömällä tuotteella on 14 päivän palautusoikeus.

Laita tulemaan takaisin niin palautan rahat. Ei siinä sen kummempaa.
WWW.AUTONHOITO.COM

"The best way isn't always the quickest or easiest. That's why God made Meguiars, 108 years ago ;)" - Dom of Dodo Juice when asked for a quicker non-rinse clay lube.
Avatar
pasi
Ylläpito
 
Viestit: 767
Liittynyt: 26 Tammi 2007, 21:17
Paikkakunta: Helsinki
Auto(t): Alfa Romeo 156 2.5 V6, Alfa Romeo 33 1.7 I.E.

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja denso » 07 Heinä 2010, 11:13

Mikäs kirjoittamani asia on "kovaa puhetta" ? En ole todellakaan mikään masokisti , joka ehdoin tahdoin naarmuttaa maalipintaa. Ja siinä vaiheessa jos huomaa koko maalipinnan olevan naarmuilla (jutut tuolla ylhäällä) , niin joku clayn vaihto uuteen ei paljoa enää lämmitä.

Tuosta tilauksesta on yli 14vrk (17.6 sain paketin) ... no parasta tässä oli kuitenkin se , etten ehtinyt tuolla maalipintaa naarmuttamaan. Onneksi eksyin tänne , jonka johdosta kyselin myös hiukan kaveripiiristä. Naarmuja on saatu aikaiseksi myös tämän foorumin ulkopuolella ... ja kumma juttu että toisella clayllä homma toimii niinkuin pitääkin.
denso
Pikku hinkkari
 
Viestit: 3
Liittynyt: 06 Heinä 2010, 17:56

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja Koojel » 07 Heinä 2010, 11:16

pakkis kirjoitti:
Ite tilannu 4 savea, 2 punasta 2 keltasta, ei sen huonompia kun kilpailijoidenkaan .... naarmujakaan en saanut aikaiseksi, mutta mulla on siihe salaisuus ......... Pesen auton hyvin, käytän liukkaria saven kanssa, enkä käytä kulahtanutta savea enkä tiputa sitä maahan,uskoma v*tuntonta mutta toimii eikä tullu naarmuja !

Hmm, en tiedä tuosta zainosta , mutta quittasin sivulta heti kun kattelin että neuvotaan pesemään auto FAIRYLLA ja hörötin itekseni tovin.


Pesen auton hyvin *check*(liuotinta pintaan+normi pesu)
Käytän liukkaria *check* (citrus blingiä)
Enkä käytä kulahtanutta savea *check* (uusi paketista)
En tiputtanut maahan *check*
Naarmuja *check*

Ja kuten mainitsin niin megun clayllä ei naarmuja tullut. Ainut mikä tulee mieleen on, että se punanen clay on naarmuttanut.
Niin ja auto on musta johon tuli naarmut. Naarmut silti lähtee yhdellä vetäsyllä 203s:llä, jotenka ei mitään elämää suurempia ole kuitenkaan.
Koojel
Vakio vahaaja
 
Viestit: 65
Liittynyt: 07 Kesä 2009, 15:17

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja pasi » 07 Heinä 2010, 11:16

Noniin... nyt on taas valmistajaa pommitettu.

Antoivat tälläisen vinkin:

Jos Claybarin huuhtelee KUUMALLA vedellä, niin massa pehmenee ja pysyy pehmeänä niin kauan kuin sitä työstää käsillä.

Testasin ja se tosiaan tulee pehmeämmäksi.

Voisiko joku jolla se on naarmuttanut pintaa kokeilla tätä ja pistää infoa tuloksista tänne?
WWW.AUTONHOITO.COM

"The best way isn't always the quickest or easiest. That's why God made Meguiars, 108 years ago ;)" - Dom of Dodo Juice when asked for a quicker non-rinse clay lube.
Avatar
pasi
Ylläpito
 
Viestit: 767
Liittynyt: 26 Tammi 2007, 21:17
Paikkakunta: Helsinki
Auto(t): Alfa Romeo 156 2.5 V6, Alfa Romeo 33 1.7 I.E.

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja pasi » 07 Heinä 2010, 11:23

Niin ja jos keskustelun sävy muuttuu tappeluksi ja turhaksi inttämiseksi, niin pistän stopin tälle.

Asia on tuotu tietoomme ja me teemme parhaamme keksiäksemme tähän ratkaisun AVOIMESTI!
WWW.AUTONHOITO.COM

"The best way isn't always the quickest or easiest. That's why God made Meguiars, 108 years ago ;)" - Dom of Dodo Juice when asked for a quicker non-rinse clay lube.
Avatar
pasi
Ylläpito
 
Viestit: 767
Liittynyt: 26 Tammi 2007, 21:17
Paikkakunta: Helsinki
Auto(t): Alfa Romeo 156 2.5 V6, Alfa Romeo 33 1.7 I.E.

Re: Claybarin aiheuttamat naarmut

ViestiKirjoittaja Koojel » 07 Heinä 2010, 11:29

pasi kirjoitti:Noniin... nyt on taas valmistajaa pommitettu.

Antoivat tälläisen vinkin:

Jos Claybarin huuhtelee KUUMALLA vedellä, niin massa pehmenee ja pysyy pehmeänä niin kauan kuin sitä työstää käsillä.

Testasin ja se tosiaan tulee pehmeämmäksi.

Voisiko joku jolla se on naarmuttanut pintaa kokeilla tätä ja pistää infoa tuloksista tänne?


Voin testata tätä illemmalla, kerron sitten lopputuloksia tänne.
Koojel
Vakio vahaaja
 
Viestit: 65
Liittynyt: 07 Kesä 2009, 15:17

Seuraava

Paluu Ulkopinnat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa